Säkenet-Blogi

Sinulle Ystäväni!

Olen kirjoittanut näitä ajatuksiani jo vuosien ajan. Maailman tilanne ahdistaa ajatuksiani, että miten minä voin kirjoittaa ystävyydestä näinä aikoina. Maailmalla on erilaisia pesäkkeitä joissa soditaan eri syistä ja niitähän kyllä löytyy. Näinhän se maailma on aina toiminut, sanot Sinä. Totta, mutta  aseet kehittyvät koko ajan ja samalla  ihmisten pirullisuus. Järjetöntä tappamista, kilpailua siitä, kuka tekee julmimmat teot. Naiset ja lapset menettävät henkensä, mutta mitä heille tehdään sitä ennen? Toimittajat pyrkivät olemaan paikalla tiedon välittyessä näin maailmalle. He ovat myös hengenvaarassa kaiken aikaa ja tulevat sinkkiarkuissa takaisin kotimaahansa, mikäli eivät katoa jäljettömiin.

Onhan meillä paremmat olosuhteet! Kieltämättä näin on, vaikka meilläkin vaikeuksia riittää. Näkisin meidän niistä kyllä aikanaan selviävän kunnialla. Meidän pitäisi vain enemmän puhaltaa yhteiseen hiileen ja valittaa vähemmän. Nähdä tämä kauneus ympärillämme, vuodenaikojen vaihtelu tuo sen mukanaan. Aistia jokaisena päivänä sen tuoma anti, onhan sää todella vaihdellut päivästä toiseen. Lumen painosta läkähtyvät puut ja nähdä ne hetken päästä luokille vääntyneinä tuulen voimasta.

Eläimiäkin täällä metsän reunassa liikkuu, tullen myös nurkkia tarkastelemaan. Kaikki eläimet eivät tule näkyviin ja vasta keväällä niiden tuhot paljastuu. Aina niistä olen kuitenkin tointunut ja istuttanut uutta jyrsittävää. Lintujen ruokinnan olen siirtänyt edemmäs talon ikkunoista, näin punatulkut säästyvät varmalta kuolemalta. Niillä on kova into lentää talon läpi ja siinä käy yleensä huonosti tai hyvin huonosti. Nyt ovat tappiot jääneet muutamaan tirpiäiseen vuodessa.

Tämä on sitä pyyteetöntä ystävyyttä, voin niitä vain ruokkia, en omistaa. Näinhän se pitäisi mennä ystävyys ihmistenkin kesken, olla luonnollista ja vailla suurempia pyyteitä. Tehdään siitä siis päivittäinen tapahtuma, silloin se ei vaadi suuria ponnistuksia. Voihan vastaantulija ihmetellä, että mikä ukko tuokin on joka hymyilee ja tervehtii. Palvelualan työntekijälle hymyilevä asiakas on päivän kohokohta, miksemme yllättäisi heitä, eivät he siihen herkkuun kyllästymään pääse.

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, sitä olen tänäänkin tehnyt useaan otteeseen. Myös esiintyvä puoli minussa on saanut oman osansa. Vanha pää vaatii kovaa kiusaamista, onneksi se on tottunut siihen. Minusta tuntuu, että se oikein vaatii sitä, nauttii siitä. Minäkin nautin oppiessani vielä jotakin uutta ja mieluusti päivittäin.

Ystävyydellä

t. Juhani

Lähetä aineistosi tähän osoitteeseen. nastori@enknastola.fi